Pimeässä junalla on kolme silmää. Se lähestyy kaukaisuudesta hiljaisena mutta kohdalle päästyään se humisee ja kolisee kuin maailmanloppu. Ilmavirta sulkee silmät ja heittelee hiuksia kuin hullu ja vaatteet se painaa paiskaten vartaloon. Raudanraskas tuuli vavisuttaa kehoa.
Kun juna on mennyt hiukset ja ojanpohjan heinänkorret nytkähtävät kerran, kaksi ja jäävät sitten niille sijoilleen. Koppakuoriainen ryömii ratakiskon alta ja lähtee vaappuvaan lentoon. Vaatteet palautuvat kuosiin ja silmät aukeavat hiekkaa, pölyä saranoissaan.
—-
IC 4.10.10 HKI-RMK Klo 20.29
erikeeper
Täydellinen ja lisäksi romanttinen kuvaus junan lähestymisestä. Olen asunut lapsuuteni junaradan läheisyydessä, kouluun mennessä oli ylitettävä rata. Olen siis myös asiantuntija vaikka en olekaan runoilija, valitettavasti.
Kiitos. On tosiaan hurjakin kokemus kun juna pyyhältää ohi parin metrin päästä! Vielä siihen kuuluu öljyinen dieselkatku ja junan alla pölisevät suuret mutterit ja muut rautaiset vimpaimet. Ja pelko siitä että jotain irtoaa junasta..