Vanha varis raakkuu puussa.
Raakkuu vanhoja keväitä, auringossa kiilteleviä sulkiaan.
Äänessä on kaihoa, vokaalin venytystä ja painotus kraakin viimeisellä tavulla.
Kraaa-aak, kraaa-aak.
Vanha puu on varikselle tuttu. Samat kolot ja samat oksat.
Samat maisemat.
Junarataa, ratapihaa silmänkantamattomiin ja ohi lonksuvia tavarajunia.
Riihimäen rautatieasema ja sen tuomat rutiinit ja tutut naamat. Takanaan könöttävän grillikioskin menun varis osaa ulkomuistista.
Kyllästyttää.
Varis haukottelee sulat pörhöllään kuin juuri heränneenä ja pelästyy sitten ääntä alapuolellaan.
Runoilija!
Kraak!
Se tajuaa liian myöhään eikä kehtaa lehahtaa lentoon ettei runoilija pahastu.
Niinpä se sitten vaihtaa muutaman sanan runoilijan kanssa ja yrittää näyttää kiinnostuneelta.
Vaikka ei sitä yhtään vähempää voisi kiinnostaa.
————-
22.3.2010 IC RMK-HKI Klo 11.09
erikeeper
Älä turhia sure, noin hieno varis on sivistynyt ja rakastaa runoutta, ahmii sitä mielellään.
Myös harakat pitävät runoudesta, nauravat oikein ääneen kevätvärssyille, mutta vain, jos ne ovat hyviä!
Variksissa on arvokkuutta, harakat sen sijaan varastavat parhaat säkeet:-)
Niin ne mokomat tekevät – ja nauravat päälle!