Kaikki ovat väsyneitä ja lopen kyllästyneitä junaliikenteen ongelmiin.
Junat myöhässä tuntitolkulla ja ihmisiä jätetty ulos pakkaseen yöksi junaa odottamaan.
Junat myöhässä.
Vaunuja puuttuu. Ei pääse edes istumaan.
Vessat eivät toimi ja haisevat.
Ovet eivät toimi. Eikä jarrut.
Junat ajavat seiniä päin.
Ja kun juna vihdoin kulkee, henkilökunta tekee kaikkensa lepytelläkseen matkustajia.
Mutta tekee karhunpalveluksen koska kuulutus on niin kovalla että päähän sattuu.
Ihmiset suuttuvat ja nousevat kapinaan.
Heittävät yksissä tuumin junan huutavan mutta hyväätarkoittavan henkilökunnan ulos pakkaseen keskelle peltomaisemaa. Junankuljettaja vedetään vaunun alta kuin kölin koska hänenhän syytä kaikki on. Matkustajat villiintyvät, hurjistuvat ja sitovat poloisen toteemipaaluun joka on voideltu hunajalla ja ruusuvedellä.
Pian alkavat tulimuurahaiset nousta lumen alta ja kiivetä hunajaa pitkin kuljettajan iholle ja kuljettaja huutaa matkustajien tanssiessa hänen ympärillään verenhimoisina.
—–
22.2.10 IC


