Kiinalainen kolisee selkäni takana.
Kuin hän söisi teräskuulia isoilla, teräksisillä syömäpuikoilla teräksiseltä lautaselta.
Sen lisäksi potkii jostain syystä selkänojaani mutta se tuntuu itse asiassa hyvältä.
Osuu akupisteisiin!
Edessä istuva neito syö pitkää patonkia.
Patongin kuva heijastuu junan ikkunaan niinkuin myös neidon nenä ja patonkia pitelevä käsi.
Kaunis käsi.
Kaunis patonki.
Appelsiinijuoma odottaa tuulettimen ritilän päällä.
Pasilasta junaan nousee reppuselkäinen nainen.
Istuttuaan alas hän kaivaa repusta paperipussin josta nousee hampurilainen.
Kaunis hampurilainen.
———————
31.8.09 Pikajuna HKI-RMK Klo 19.26
erikeeper
ja mää meen nyt kauppaan ostaan kaunista maitoo ja vielä kauniimpaa kahvia ja jumalaisen kaunista leipää ja vaikka mitä!
Näläkänen syö vaikka maksalaatikkoa!
Näinhän se on. Ja se se vasta kaunista on.
Ymmärrän kyllä että maksalaatikko voi olla lurpsishyvää. Mutta kaunista?
Se on kaunista kun nälkäinen syö!
Se on sitä runoilijan vapautta, kato, ne yrittää aina olla vähän erikoisia, että muut ihmettelis!
Niin on. Se oli kauniisti sanottu.
On kauniisti sanottu – ja runoilija on aina runoilija, kunhan pelleilin. Eikä se ollut kaunista.
Minä paistoin tänään niin kovin kauniita perunoita, että olin kahden vaiheilla:
Voiko niin kauniita edes syödä?
Sillit, jotka odottivat purkissa olivat kateellisia.
Ne eivät olleet ollenkaan niin kauniita…
Ei saa tehdä liian kaunista ruokaa! Jää kovasti nälkäiseksi..
Mutta jestas miten voivat paistetut perunat herauttaa kaunista vettä kielelle!